Mitä eroa on pikkuveljellä ja vessapaperilla
Mitä eroa on pikkuveljellä ja vessapaperilla?
- Vessapaperin saa kaksinkertaisena, mutta pikkuveljen yksinkertaisena.

Mitä eroa on pikkuveljellä ja vessapaperilla?
- Vessapaperin saa kaksinkertaisena, mutta pikkuveljen yksinkertaisena.



Mikko Kuustonen käveli nääntyneenä aavikolla. Mitä hänen teki mieli?
- Kaktusviinaa.
Mitä NSA:n miehet tekivät Disneylandissa?
- Mikittivät koko paikan.
Eräällä pohjoisen paikkakunnalla järjestettiin Suomen ja Ruotsin välinen pilkkikilpailu. Joukkueet hajaantuivat tahoilleen ja alkoivat pilkkiä.
Aika kului, eikä Ruotsin joukkue saanut kalan kalaa, kun taas niemen toiselta puolelta kaikuivat yhtenään suomalaisten riemunhuudot.
Ruotsin joukkueen johtaja määräsi:
- Jocke, hiivi sinä vakoilemaan, käyttävätkö suomalaiset jonkinlaisia vippaskonsteja, kun heitä tuntuu koko ajan onnistavan.
Jocke lähti suorittamaan tehtävää. Hetken kuluttua hän palasikin kiihdyksissään.
Jocke huusi:
- Totisesti käyttävät! He ovat poranneet jäähän reikiä!
Mitä eroa on Jeesuksella ja vanhan miehen kullilla?
- Vanhan miehen kulli ei nouse yhtään mihinkään, ei edes kolmantena päivänä.
SOTAMIES joutui sotaoikeuteen, sillä häntä syytettiin esimiehensä haukkumisesta puupääksi.
Tuomari kysyi:
- Pitääkö tämä syyte paikkaansa?
- Ei Herra Sotatuomari. Minä vaan huusin kiireesti, että:
“Herra VYÄPELI, pankaa se kypärä päähänne, sillä palokärki lentää tännepäin!“
Uneksin joskus olevani miljonääri kuten isänikin.
- Onko isäsi miljonääri?
- Ei, mutta hänkin uneksii olevansa.
- Menikö jätkällä pupu pöksyyn?
- Ei mahtunut.
Homo oli saanut HIV-tartunnan. Lääkäri määräsi hänelle kuukauden risiiniöljykuurin ja kehotti syömään päivittäin kaalia ja hernekeittoa.
Homo kysyi:
- Paranenko sillä?
Lääkäri vastasi:
- Et! Mutta sen kuukauden aikana pitäisi kyllä tulla selväksi että mihin se persereikä on tarkoitettu!
Paha ruveta gynekologiksi, jos ei tiedä vittuakaan.
Mies ravintolassa:
- Onko teillä jäätelöä?
Tarjoilija vastaa käheällä äänellä:
- On. Mansikkaa, tiikeriä ja suklaata.
Mies:
- Onko teillä flunssaa?
Tarjoilija:
- Ei, kun mansikkaa, tiikeriä ja suklaata.












