Huonoimmat ja paskimmat vitsit | PaskatVitsit.fi
Kuplan yläosa

Hyviä uutisia Kekkosesta?

Presidentti Kekkonen oli palaamassa eräältä maaseutumatkaltaan. Hänen autonkuljettajansa ajeli pitkin maaseututietä, kun yllättäen mutkan takaa tielle tupsahti sika.

Sika jäi auton alle ja kuoli siihen paikkaan.

Kekkonen lähetti autonkuljettajansa läheiseen taloon ilmoittamaan onnettomuudesta.

Mies teki työtä käskettyä ja lähti tarpomaan kohti taloa.

Hän viipyi ja viipyi. Kekkonen alkoi ihmetellä, mikä siellä oikein kesti.

Kun varttitunti oli kulunut, Kekkonen päätti lähteä katsomaan, mikä kuskia viivytti.

Sisällä talossa näytti olevan ilo ylimmillään. Musiikki soi kovaa, väki oli kaatokännissä ja joku oli jo sammunutkin.

Kekkonen etsi kuljettajaansa ja löysi tämän istumasta pöydän päästä aivan kuin kyseessä olisi ollut suurempikin juhla. Jonkinlaisessa maistissa kuskikin jo oli, joskin hieman hämillään.

Kekkonen veti kuljettajan rauhallisempaan paikkaan ja kysyi ihmeissään, mitä oikein oli tekeillä, kun kerran oli sattunut ikävä vahinko.

Kuski vastasi:

- En minä tiedä. Tulin tänne ja kerroin ensin olevani presidentti Kekkosen autonkuljettaja. Sitten menin asiaan ja sanoin, että nyt minä tapoin sen sian...

Kirjoittanut: Pääjehu | Lisätty: 11.08.2026 | PaskaVitsi


Jaa tämä vitsi:
       

Kuplan alaosa
Vitsejä suoraan pöntöstä | PaskatVitsit.fi

Vitsejä sponsoroi:

Netin parhaimmat tarjoukset ja alennuskoodit löydät AlennusTutka.fi
Parhaimpia paskoja vitsejä
Paska vitsi on hyvä vitsi | PaskatVitsit.fi

Paskoja Vitsejä randomisti

Saako paska vitsi nauruhermosi heräämään ja hymyn naamalle? Tässä kymmenen satunnaisesti valittua ja hullun hauskaa paskaa vitsiä:


Lisätty: 01.05.2023
Autolla joen yli

Mitä tapahtui, kun auto ajoi joen yli?
- Joe kuoli.


Lisätty: 19.08.2023
Positiivinen asia elämässä

Mitä positiivista ruotsalainen Åke löysi elämästään?
- HIVin


Lähettänyt: Bad | 30.03.2023
Michael Jackson pottupellolla

Mitä Michael Jackson teki pottupellolla?
- Siemensi mukuloita.


Lisätty: 30.03.2023
Pahempi kuin sovinistisika

Mikä on pahempi kuin sovinistisika?
- Nainen, joka ei tee niin kuin käsketään.


Lisätty: 04.04.2023
Alaston pastori tulee

Olipa kerran poika nimeltä Ton.
Ton kiipesi puuhun ja pastori oli tulossa.

Äiti huusi:
- AlasTon! Pastori tulee!


Lisätty: 30.03.2023
Lokki paskansi päälle Helsingin torilla

Kaksi hölmöläistä käveli Helsingin Hietalahden torilla ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, lokki pommitti surutta paskat toisen hölmöläisen päähän.

Hölmöläinen alkoi heti paskat päähänsä saadessaan karjumaan toiselle hölmöläiselle, että hae nyt helkkari nopeasti jostain paperia.

Johon toinen hölmöläinen vain tokaisi:
- Ei kannata, se on jo aika kaukana.


Lisätty: 21.03.2026
Koivuniemen Herra

Jos ette osaa olla ihmisiksi niin saatte Koivuniemen herrasta!
- Ai tuleeko Paula Koivuniemen mies käymään? Vähän siistiä!


Lähettänyt: Kalapuikko | 11.05.2023
Impotentin lempiruoka

Mikä on impotentin lempiruoka?
- Seisoppa.


Lähettänyt: SJJ | 25.01.2024
Everstin pullo

Kasarmin portilla vartiopäällikkö pysäytti sotilaan, joka tuli kaupungilta kantaen Alkon kassia.

Vartiopäällikkö karjaisi:
- Seis! Mitä sotamiehellä siinä on?

Sotamies:
- Pullo viskiä, herra luutnantti.

Vartiopäällikkö:
- Eikö sotamies tiedä, että on luvatonta tuoda alkoholijuomia kasarmille? Kaatakaa pullo ojaan!

Sotamies totteli käskyä ja kaatoi pullon ojaan.

Vartiopäällikkö komensi:
- Asento! Mitäs sotamies nyt sanoo?

Sotamies:
- Herra luutnantti, minä en sano mitään, mutta eversti kyllä takuulla suuttuu.


Lisätty: 06.04.2023
Aira Samulinin sukupuolitauti

Mikä on Aira Samulinin ensimmäinen sukupuolitauti?
- Faaraon kirous.

Paskat vitsit ovat huonon hauskaa viihdettä!

Mainos:

Saat 100€ arvoisen kuponkipaketin lataamalla TEMU-sovelluksen
Lähetä oma vitsi | PaskatVitsit.fi

Haluatko tehdä vitsihistoriaa?

Julkaisemme tällä sivulla vierailijoiden itse kirjoittamia vitsejä ja kaskuja.
Aihe on vapaa! Lähetä oma vitsisi ja tee historiaa!

Tee vitsihistoriaa paskoissa vitseissä
Paskat Vitsit Videot nyt netissä!
Katso vitsejä Tiktokissa tai Youtubessa

Paskat vitsit videoina

Nyt on mahdollista katsoa naurettavan huonoja vitsejä Shorts-videoina! Niitä on nähtävissä TikTokissa sekä Youtubessa. Suosittelemme tilaamaan kanavamme, niin saat heti uusimmat vitsit katsottavaksi.


Katso ja kuuntele paskoja vitsejä
Miksi huonoja vitsejä?
Niin huonoa, että naurattaa

Miksi huonoja vitsejä?

Jos kysymys kuuluu, miksi huonoja vitsejä? No, miksipä ei.

Nykyaikana vauhdikkaassa ja kiireisessä yhteiskunnassa, on joskus hyvä pysähtyä ja olla ajattelematta liikoja. Siksi huonot ja jopa paskat vitsit, voivat olla osa taukoa ja piristää päivää.

Näiden vitsien kanssa ei tarvitse aivoja rasittaa ja niiden pöhlöys tuo helposti hymyn huulille. Vaihda raksuttavat aivot siis älyvapaalle ja nauti paskoista vitseistä!

Koska huonot vitsit naurattavat!

Seuraa Paskoja Vitsejä:


       
Juttua paskoista vitseistä
Eniten katsotoimmat huonot vitsit | PaskatVitsit.fi

Paskat Vitsit artikkelit


PaskatVitsit.fi artikkeli | 17.06.2025

Paskat sanonnat kasinoista | PaskatVitsit.fi


Paskat sanonnat kasinoista


Kasinoilla pelaamiseen liittyy monenlaisia sanontoja, joista suurin osa on enemmän tai vähemmän paskoja. Keitä ovat esimerkiksi ne ismot, joiden täytyy sanonnan mukaan olla täysilukuisina kasinolla? Mikä on se talo, joka aina voittaa, ja mitä hyötyä pelaamisesta voi olla kansanterveydelle, vai onko siitä ollenkaan hyötyä?Tässä artikkelissa selvitämme tunnetuimpien kasinoaiheisten sanontojen taustat ja merkityksen. Luonnollisesti otamme myös kantaa siihen, kuinka paskoja nämä sanonnat ovat. Tämän sanonnan tuntevat parhaiten Salatut elämät -televisiosarjaa katsovat suomalaiset, mutta vuosien varrella se on levinnyt myös arkikieleen ja internetin huumoriin. Nykyään saatetaankin leikillisesti kysyä, onko jollakin "kaikki Ismon sanonnat hallussa", kun puhetta riittää loputtomiin.Sanonta viittaa tietenkin Salkkareiden Ismo Laitelaan, joka tunnetaan värikkäistä letkautuksistaan ja omalaatuisista viisauksistaan. Jos pidät nokkelista sanonnoista ja kansanviisauksista, kannattaa ...Lue artikkeli kokonaan


Lisää artikkeleita:

Paskat nettikasinovitsit 29.08.2023
Maailman kärsimättömimmät ihmiset ja viisi merkkiä että kuulut heihin 12.02.2026
Online-pelaaminen Suomessa – ilmiö ja suosion kasvu 20.03.2026
Huonot casino bonukset eivät naurata 30.08.2023
Vitsit ja standup - mitä eroa niillä on? 05.12.2024
Suomalaisen miehen opas jalkapallon katsomiseen – tunteet täysin hallinnassa 15.05.2026
Kun ei jaksa kirjautua – eikä maksaa veroja 19.08.2025
Illan paras sääntö – nauru voittaa aina jakajan 10.12.2025
Pikakasinovitsit: naurua ja nopeita kasinoita 02.12.2024
Miksi huonot vitsit naurattavat? 24.04.2023
Vitsikkäät pelit pelihalleissa 19.07.2024
Vitsit eivät kuulu rahapeleihin – mutta huumori on olennainen osa arkeamme ja elämää 20.02.2025
Kuinka vitsisovellukset auttavat lieventämään stressiä ja rentoutumaan 15.08.2024
Faijavitsit, nuo paskojen vitsien kuninkaat! 18.01.2024
Kasinomyytit, joille suomalaiset nauravat – ja mitkä niistä pitävätkin kutinsa 11.07.2026
Naurua jäällä - Jääkiekkofanien nokkelia vitsejä 29.11.2023
Kaikkien aikojen hauskimmat elokuvat 16.09.2024

[ Kaikki artikkelit ]
Ihmiset oikeasti katsovat paskoja vitsejä

Yhteydenotto ja tiedustelut:

Vitsi miten hauskan huono vitsi
Yhteistyössä:

Älyttömän hyvää ajanvietettä ja jännitystä on ÄlypelitFinnish Sisu Shop - Wear Sisu with attitude!LoruLaari – iltasadut, tarinat, sananlaskut kaikenikäisilleMedialehti on selattava lehti netissäNetin makeimmat pelit ja kilpailutNetin parhaimmat pelit kaikkien iloksiNetin parhaimmat vitsit on Vitsien VitsitOffers and deals in online stores | Daily Deals RadarOsallistu kilpailuihin ja voita palkintojaParhaimmat alennuskoodit | AlennusTutkaParhaimmat pieruvideot ja pieruhuumoriaPelaa Ninja Mummo peliä ilmaiseksi netissäPelaa taitopelejä ja voita palkintojaPelaa, osallistu ja voita Muistipeli.com sivustollaPelimies suosittelee muistipelejäTimanttisen hyviä nettipelejä ja kilpailuja
Niin huonoja vitsejä, että naurattaa ihan kauheasti!
Copyright 2026 © PaskatVitsit.fi